Ajattelin kertoa vähän yhestä ärsyttävästä asiasta - nimittäin koti-ikävästä. Kaikki mut tuntevat varmaan tietää, että viihdyn tosi hyvin kotona ja oma perhe on mulle hirmu tärkee. Voitte siis vaan kuvitella, miten välillä tulee semmosia "pieniä" ikävämomentteja.. Musta tuntuu, et ennen tänne tuloa en oikein sisäistänyt sitä ajatusta, etten tuu näkee perhettä ja kavereita koko kesänä. Nyt kun oon ollut täällä pian sen kolme viikkoo, alan ehkä vihdoin tajuumaan sen. Mulla koti-ikävä ei näy päällepäin, enkä päivisin ees mieti sitä ollenkaan. Pojat pitää mut kiireisenä ja ajatukset muissa asioissa, onneks! Mutta öisin ollaankin sitten ihan eri sfääreissä! Oon nähnyt lähes joka yö unta, ja melkein kaikki niistä on ollut painajaisia vähemmän tai enemmän. Niissä unissa oon aina menossa kotiin, mutta a) joko myöhästyn koneesta, b) kone lentää ihan muualle kuin Suomeen tai c) tulee jokin muu este, miksi en pääse kotiin. Mulla siis alitajunnassa jotenkin pyörii aika vahvasti toi koti-ikävä.. Onneksi sitä helpottaa vähän facetimettely ja ääniviestittely tärkeitten ihmisten kaa! Ja luulen, että nyt kun sain tän kirjotettuu pois mielestä, niin se helpottaa. Ja eiks se oo vaan hyvä, että on vähän koti-ikävä?
Muuten on kyllä ollut tosi kivaa ja oon nauttinut mun olosta täällä! Aurinko paistaa, on lämmintä ja ihmiset on ystävällisiä. Pojilla alko maanantaina niitten iltapäiväleiri, jossa ne on kolmesta seitsemään. Oon siis aamun niiden kanssa ja sitten mamma tai dad tulee viemään heidät leirille. Loppupäivä mulla on aina vapaata, ja ollaankin suunniteltu mamman kaa mulle kaikkee kivaa tekemistä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti